Kun ajan taksia Vaasassa, ajan Taksi 8:aa. Kahdeksikko on taksin numero, ja sen omistaa Tomi Enlund. Minulle hän on Tomppa.
Olen kirjoittanut tässä blogissa takapenkin tarinoista, naisena ratissa olemisesta ja siitä, miten kahdeksikon kyydistä alkoi koko meidän perheemme tarina. Jokaisessa niissä Tomppa on jossain taustalla. Siksi hän ansaitsee oman tekstinsä.
Miten päädyin kahdeksikon rattiin
Ajoin ensin Tompan kollegalle. Kollega kehui minua, ja niiden kehujen myötä Tomppa kysyi, haluaisinko tulla ajamaan kahdeksikkoa.
Halusin. Nyt olen ajanut hänelle jo kolmatta vuotta.
En silloin tiennyt, että kahdeksikolla on historiaa. Tompan edesmennyt isä ajoi sitä päivisin ja Tomppa öisin. Se ei ole siis kenelle tahansa annettava auto. Kun joku antaa sinulle avaimet johonkin, jolla on sellainen tarina, ei kyse ole pelkästä työvuorosta.
Yksi ehto
Kerroin Tompalle heti alussa yhden asian: jos hän sanoo asiat suoraan, eikä kaunistele tai puhu selän takana, hän saa minusta pitkäaikaisen kuskin.
Se ei ollut mikään kohteliaisuus. Se oli ainoa ehto, jolla jaksoin. Olin siinä vaiheessa elämää ollut tarpeeksi monessa tilanteessa, jossa asiat sanottiin yhdellä tavalla päin naamaa ja toisella tavalla muualla. En halunnut enää yhtään sellaista. Sitä samaa esiintyi myös taksipiireissä.
Tomppa on pitänyt siitä kiinni. Joskus hänen suoruutensa on ollut sellaista, että se on hetken välillä kirvellyt. Mutta olen aina tiennyt, missä mennään. Ja se on minulle arvokkaampaa kuin se, että kaikki olisi aina mukavaa.
Kun elämä muuttui
Vuoden 2025 alusta minusta tuli 10-vuotiaan tyttäreni yksinhuoltaja. Kerroin Tompalle, etten pysty enää ajamaan samalla tavalla kuin ennen. Oletin, että hän ottaa tilalle jonkun, joka pystyy. Se olisi ollut ihan reilua.
Taksi on yrittäjälle työväline ja tulonlähde, eikä kenenkään tarvitse pitää kuskia, joka ajaa silloin kun ehtii. Hän sanoi, ettei hänellä ole välttämättä tarvetta ottaa uutta kuljettajaa. Hän antoi minun ajaa silloin, kun kykenin. En tiedä, ymmärsikö hän silloin, kuinka paljon se merkitsi.
Kun kaikki muu elämässä oli siirtynyt paikoiltaan, yksi asia pysyi. Minulla oli yhä paikka kahdeksikon ratissa. Ja alusta asti hän on pitänyt puoliani ja ottanut ”siipiensä suojaan” Vaasan taksipiireissä. Naisena alalla, jossa suurin osa on miehiä, sillä on enemmän merkitystä kuin ulkopuolinen ehkä arvaisi.
Antelias omistaja
Jos olen onnistunut omalla ajamisellani sopimaan pidemmän Kela-kyydin, Tomppa pitää usein vapaapäivän ja antaa minun mennä ajamaan.
Se ei ole itsestäänselvyys. Kun yrittäjä antaa auton toisen käyttöön, hän antaa samalla osan omista tuloistaan ja luottamuksensa. Olen ajanut tarpeeksi kauan tietääkseni, ettei kaikki toimi näin.
Pieni kaupunki, pitkä historia
Vaasa on pieni, ja taksipiirit vielä pienemmät.
Sen huomasin viimeistään silloin, kun yksi asiakkaani katsoi auton numeroa ja kysyi, kuinka helvetissä minä ajan Tompalle. Asiakas oli Johan. Hän oli ajanut itse taksia huutoulan aikaan ja tunsi Tompan niiltä ajoilta. Nyt hän on avopuolisoni ja päätyi ajamaan Tompalle samaa autoa viikonloppuisin ja loma-aikoina. Kahdeksikko on siis kuljettanut meitä molempia, ja kuljettaa yhä. Sitä tarinaa en olisi osannut kirjoittaa itse. Mutta ilman Tomppaa sitä ei olisi.
Miksi tämä on minulle tärkeää
Hyviä ihmisiä haluaa auttaa, ja Tomppa on ehdottomasti yksi sellainen. Olen oppinut tuntemaan hänet syvemmin Taksi 8:n asiakkaiden kautta. Moni vakioasiakas kertoo hänestä tarinoita, joita hän ei itse itsestään koskaan kertoisi. En kirjoita tätä siksi, että olisin velkaa. Kirjoitan, koska työelämässä ei kovin usein kohtaa ihmistä, joka pitää sanansa silloinkin, kun se ei ole hänelle itselleen kaikkein helpointa.
Toivon hänelle ainoastaan kaikkea hyvää.
Kahdeksikon kyytiin
Tällä hetkellä olen kotona äitiyslomalla, joten minua ei juuri näe ratissa. Taksi kasi kulkee silti, ja kyydin voit tilata minulta.